Helsingissä siis tuli käytyä ja reissu oli ihan piristävä vaikkakin väsyttävä. Hetkinen... olikohan tässä lauseessa nyt yhtään päätä taikka häntää... Oli tai ei, niin sellainen reissu oli.

Perjantaina siis vietiin tytöt ensin miehen vanhemmille ja sitten mentiin bussipysäkille, josta matkattiin sitten Express vuorolla Helsinkiin. Linja-autoasemalla Satu olikin sitten meitä vastassa ja siitä lähdettiin Kampin asemalle seuraavaan treffipaikkaan. Oli ihan pikapikatreffit kun tipautin vain yhden pussukan eräälle Helsinkiläiselle neulojalle. Enempää en aiheesta kerro, vielä.

Sitten käytiin syömässä kebab valkosipulikermaperunoilla ja jatkettiin matkaa Sadun asunnolle Pihlajanmäkeen. Käytiin pikaiseen kaupassa ja sitten suihkuun ja suihkun jälkeen lähdettiin takaisin keskustaan Virgin Oil co. -ravinteliin.

520816.jpg

Kilven ja Deathlike Silencen lisäksi paikalla oli kolmaskin (ensimmäinen) bändi Strum und Drang. Puhelimen kamera jostakin syystä päätti sensuroida puolet kuvista joten "Kuolemankaltainen hiljaisuus" on nyt ilman kuvia...

520830.jpg520843.jpg
Eikä Kilvestäkään saanut kuin yhden suunnilleen kelvollisen. (tää pahvipää kun oli unohtanut ladata kameran akut, joten sitä ei tullut otettua mukaan!)

Sitten lauantaina käytiin Sadun kanssa kirpparilla. Sain törsättyä sinne peräti 4,8 euroa. Ostin eurolla aarikan mobilen tulokasta viihdyttämään, eurolla ja 80 sentillä nuoremmalle tytölle kaksi todella siistiä paitaa ja kahdella eurolla esikoiselle kirjan "Harjaa hampaat, omat lampaat" josko vaikka hampaiden pesu alkaisi pikkuhiljaa kiinnostaa.

Sitten tulikin kiire. Äkkiä jotain hätäistä ruokaa masuun ja menoksi. Miehellä kun oli lauantai-illalla vielä treenikämpän avajaiset. Syömisen jälkeen mentiin sitten pää kolmantena jalkana ensin paikalliselle bussipysäkille, sitten vaihdettiin metroon ja Kampissa mentiin rullaportaita ylös ja alas. Oikea laituri löytyi sopivasti kolmea minuuttia ennen kuin bussi lähti takaisin kotikulmia kohti.

520910.jpg

Ja kun bussi oli kulkenut vähän vajaat puolet matkasta näin jotain kalenteriin sopimatonta... No ilmeisesti Vihdin/Karkkilan jyväjemmareilla on käännetty kalenteria vähän liikaa kerralla tai sitten heillä on kiire...

520857.jpg

Noh... Kyllähän tällaisia kauniita kevätpäiviä kannattaa hyödyntää jos pellot ovat tosiaan jo siinä kunnossa että tuollaisilla hirviökoneilla siellä pääsee.

Täällä meidän nurkissa sen sijaan kävi peltojen vuokraaja tänään tarkastelemassa tilusten märkyysastetta, ja voin vaikka vannoa ettei noille pelloille ole vielä kahteen viikkoon ainakaan asiaa minkään kokoisella traktorilla.

Jepsis. Nyt taitaa olla syytä mennä laittamaan perssilmä syrjälleen, vieläkin jonkinasteista jetlagia aistittavissa, tai sitten se johtuu siitä että oltiin pihalla useampi tunti tänään ja mies vaihtoi autoihin renkaat, minä hoidin talvirenkaiden vanteiden pesun että ne on sitten mukavammat laittaa syksyllä takaisin alle. (Paitsi yksi mun auton rengas pitää käyttää paikkauksessa. Siinä oli naula pystyssä! Taas!!!)