Olen nyt parina iltana mennyt aikaisin nukkumaan. Tai aikaisin ja aikaisin, mutta mulle klo 23.30 petissä on aikaisin. Yleensä saan hetken aikaa pyöriä ja hakea unta, mutta nyt ei tarvitse kuin etsiä se hyvä asento ja ZZZZZZZZZ... Toisaalta olen herännyt yöllä käymään vessassa vähintään kerran. Sekään ei kuulu tavalliseen repertuaariin. Sormet muistuttavat enemmän HK:n sinistä kuin sormia, ei sekään ihan normaalia ole. Vaavi on ollut hiljaisempi kuin normaalisti, mutta liikkeitä tulee silti paljon. Ruoka ei maita kuin pieninä ja mieluusti kylminä annoksina. Nämä kaikki oli "oireina" myös kahdesti aiemmin lähellä h-hetkeä. Mutta poju syntyy sitten kuin syntyy, en ala vielä hihkumaan riemusta että nyt on jotain tapahtumassa. Toisaalta tänään olisi hyvä päivä syntyä :)

Hanna tuolla kommenteissa kyseli, että tiedänkö sukupuolen. Joo, tiedän. Itsekin sitä aavistelin jo kauan ennen rakenneultraa sillä herkkusienet on maistuneet läpi koko raskauden; tytöistä en voinut kuvitellakaan niitä syöväni. Rakenneultrassa lääkäri ei ihan laittanut "omia vehkeitään pantiksi" mutta oli 98% varma että poika on, ja synnytystapa-arvioultrassa toinen lääkäri totesi ettei "killuttimet" ole mihinkään hävinneet. Eli tuo mies on siis sekatyömies :) Tosin tämä oli todellinen "täsmäisku". Varattiin sängyn alle kirvestä ja tapahtuma ajoitettiin muutamaa tuntia ovulaation jälkeen, joten poikaa lähdettiin "tekemään". En tarvitse mitään tikkuja paljastamaan ovulaation ajankohtaa, vaan munasolujen luovuttamisen jälkeen kehoni jotenkin herkistyi tunnistamaan ovulaation ajankohdan ja todellakin tunnen milloin munasolu lähtee liikkeelle.

Mutta jos sitä taas ryhtyisi tekemään jotain oikeastikin hyödyllistä (pyykkiä/ruokaa/siivousta).