Tytöillä siis oli tänään taas heidän kovasti pitämänsä kuviskerho. Vein tytöt sinne puoli viideksi jonka jälkeen menin tankkaamaan (tällä kertaa miehen menopelin) ja kauppaan. Kaupasta lähteissäni vilkaisin kelloa ja totesin että tulee kiire ehtiä vartin yli viideksi takaisin.

Olin juuri irroittamassa poikaa istuimestaan kun näin että tytöt loikkii autolle!!! HUI!!! Olivat ylittäneet keskenään tien, jossa ei todellakaan noudateta sitä 40 rajoitusta ja muutenkin täkäläisen liikennekulttuurin huomioon ottaen tien ylitys suojatietäkin käyttäen on vaativa tehtävä, saatika vähän päälle seitsenvuotiaalta ja hitusen alle kuusivuotiaalta. Pauhasin tyttöjä ja kiuuspäissäni en kiinnittänyt sen tarkempaa huomiota nuoremman tytön takkiin. Tai siis takkiin joka tytöllä oli päällä. Oli reppana kaapannut naulakosta melliläläisen tytön takin.

Vasta kun oltiin oltu kotona hyvä tovi, niin tämän melliläläistytön äitee soittaa että meillä taitaa olla heidän takki. Ja se tarttis saada aamuksi, hän on lähdössä seitsemältä ajelemaan töihinpäin (yöksi töihin siis)... Ehtisinkö... Hirveet pohdinnat päälle ja soitto takaisin, että yritän ehtiä. Ehdinkin juuri ja juuri. 66,1 km täysin turhaa ja ylimääräistä ajoa ja bensan haaskausta. Lupasin lyhentää tytön viikkorahoista tuon matkan bensat...

Pauhasin tyttöjä vielä uudelleen, että anti olla laitimmainen kerta kun lähtevät kerhosta yksin ulos ja parkkipaikalle! Mitä vaan voisi sattua! Ja sattuikin siis, tuli väärä takki mukaan ja sen vuoksi turhaa ajoa...