Alkaa keskimmäisen sukat olla valmiit, pitäisi vielä langanpäät päätellä (ja sitten esitellä kuvia). Mun ihan ekat tiimalasikantapäällä toteutetut. Pitäisiköhän kummitytö(i)lle tehdä kanssa sukat? Kyl kai...

Mutta tähän aamuun... Mies jäi eilen "iltavapaalle" kun viime lauantaina sai karaokelaitteiston korjaamisesta palkkioksi 10 pitkää tuoppia. Ei voinut silloin palkkiotaan hyödyntää joten annoin luvan lähteä vapaalle eilen treenien päätteeksi. Jossain 2-4 tunnin sisään odottelen hänen saapuilevan kotio. On jotenkin "orpo" olo näin lauantaiaamulla kun mies ei olekaan tuossa keittelemässä aamukahveita...

Esikoisella on tänään tämän syyslukukauden toinen lauantaityöpäivä. Mentiin ihan normaalisti 7.03 (vaikka oikea aika olisi 7.05) vartoilemaan taksia tuonne tienpäähän. Varrottiin ja varrottiin. Varrottiin ja varrottiin. Kun oltiin 20 minuuttia odotettu, niin päätin että okei, taksi ei varmaankaan tule, joten joudun sitten itse kuskaamaan tytön kouluun. Oltiin päästy takas kotiin ja tyttö riisunut ulkovaatteet pois päältään, niin taksi kurvasi pihalle. Oli sitten eilen kertonut tytölle että tulee tänään 20 minuuttia normaaliaikataulusta myöhässä, mutta oliko tyttö muistanut kertoa sitä mulle. No ei, eikä edes tuolla tien päässä varrotessa palannut tytön mieleen, että taksi tulisi myöhemmin. Voi itku! Tyttö on ihan selkeästi perinyt miehen lyhyttäkin lyhemmän muistin...

Mutta jos nyt sitten niiden sukkien pariin toviksi että saisi ne sitten kuvatuksikin.