Mä en ole koskaan tykännyt käsin tiskaamisesta. En ikinä. En milloinkaan. Enkä vieläkään.

Mutta nyt oli pakko upottaa kädet liki kiehuvan kuumaan saippuaveteen kun kertakaikkiaan astiat alkoi loppumaan käytöstä. Ei ole kone aloittanut toimimista eikä uutta olla vielä saatu hankituksi. Ja kun useamman päivän on pantannut sitä hommaa, niin tokihan sitä on ehtinyt kertyä ihan kiitettävät pinot. Ei edes astiakaappi vedä niin paljoa astioita sisäänsä. Muuten voisin laittaa tuohon virattomaan astianpesukoneeseen kuivumaan, mutta kun se haisee! Eikä sitä saa edes pestyä haisuttomaksi kun ei kerran vesi pysy sisällä. Räyh!

Pienimuotoisella shoppailukierroksella käytiin tänään. Ostettiin tytöille riisi paperia että saavat piirtää. Mies oli jo pitkään haikaillut pitkästä ulkokäyttöön soveltuvasta jatkojohdosta ja sellaista siis lähdettiin hakemaan. No mukaan tarttui sitten myös muovinen joulukuusi, jossa on valokuituja "havujen" seassa. On meinaan aika päheän näköinen! Hieno kerrassaan. Lisäksi kynttilöitä sekä ihan oikeita, että paristokäyttöisiä.

Jatkojohto on nyt autotallista asuntovaunuun, sillä mies aikoo mennä sinne äänittelemään ja se piti saada lämpimäksi ja sähköistetyksi että vermeet toimii. Jotain käyttöä sillekin siis!

Poika muuten osaa liikkua. Huomasin tuossa päivänä eräänä kun tuli yhtäkkiä melko hiljaista ja väliin tuli ihastuneita kiljahduksia... Oli löytänyt Aino-kerän...

1083689.jpg

Ja kylpeminen on nykyään tosi pop! Kuvan saaminen vain on aika hankalaa kun saunatilat tuppaa huurruttamaan linssin...

1083701.jpg1083703.jpg