Olipa sitten aikainen herätys tänään. Tai tarkemmin eilen... Menin seitsemäksi töihin. Ei ollut mikään ihan hiljainen päivä, vaan asiakkaita riitti ihan kivasti ja pyykkiä pesin töissäkin neljä koneellista. Tosin viimeisintä koneellista en saanut ripustettua koska telineet täyttyivät.

Kun tulin kotiin, niin täällä oli hiljaista kun ei ollut ketään kotona. Ihana hetken rauha työpäivän päätteeksi. Jos olisin oikein fiksu ja filmaattinen ollut, niin olisin kyllä laittanut perssilmän syrjälleen ja ottanut pikkunokoset, mutta kattia kanssa. Laitoin pesukoneen kotonakin pesemään ja sitten täytin astianpesukoneen. Tungin aterinkoriin kaikki "lusikkalaatikossa" olleet aterimet kun tytöt olivat onnistuneet jossain vaiheessa kaatamaan sinne maitoa!!! En ymmärrä että miten, mutta niin vain oli käynyt. Sitten vein laatikon saunalle, samoin kuin viimeisimmän pyykkijauhepaketin mukana tulleen pesukoneen puhdistajan. Laskin laatikon täyteen vettä ja jätin likoamaan.

Mies ja lapset tulivat kotiin, ja komensin miehen tarkistamaan saunalla olevan pyykkikoneen. Kaikki ok, ja sitten vain vesiletkut paikoilleen ja konetta pesemään. Sain koneen putsattua noin yhdeksään mennessä ja sitten laitoin sinnekin pyykkiä peseentymään. Eli nyt voin taas pyykätä stereona ihan kuten kunnon muusikon muijan kuuluukin tehdä.

Kun olin ripustamassa viimeisintä koneellista pyykkiä, oli poika pissinyt (kesto)vaippansa täyteen ja mies yllätti positiivisesti! Oli ihan oma-aloitteisesti vaihtanut vaipan ja laittanut kestovaipan päälle. On tähän mennessä pitäytynyt vain kertavaipoissa.

Tuossa ennen yhdeksää kun ajelin takaisin työmaallepäin ostamaan paria purkkia maitoa, niin vastaan tuli vihreä junanokka transporter (T2) eli oman autoni "isosisko". Hetken olin että mitä hittoa kun sieltä nousi lentopallomaila tervehdykseen. Ilmeisesti Transporteristit on kuten kugelwagenistitkin; moikkaavat toisiaan liikenteessä. Tuntuu kivalta olla "klubin" jäsen... :)

Nyt kropan joka ikinen lihas vinkuu että ojennapa itses sohvalle oikoseen. Mutta onhan päivällä ollutkin mittaa ihan kiitettävästi; 19 tuntia sitten heräsin kampaamaan naamani töihin lähtöä ajatellen...

Hyvät yöt!