Jännitystä elämään... Eipä siinä muuta tarvita kuin koirankusetus aamulla. Tosin lisämausteina tässä sopassa oli eskarilainen ja ekaluokkalainen kera pikkuveljensä rattaissa sekä Kissa joka myös lähti saattelemaan... Kelit kun on olleet mitä on olleet, niin tuo meidän mäki on paikoin peilijäinen ja muiltaosin vain jäinen... Mäki ylös sujui kohtalaisesti. Esikoinen tosin lankesi kerran ja valitti polveaan.

Kun päästiin mäki ylös ihmettelin että mitä se koira tähyää pimeyteen. Käänsin taskulampun valokeilan koiran katseen suuntaan ja siellä kiilui kaksi Kissan silmää. Eli pääsy kotipihaan takaisin olisi ollut nopea jos olisin antanut koiralle vallan päättää vauhdista. Mutta eihän se käynyt kun mulla oli poika rattaissa. Haasteellista kerrassaan.

Onneksi ajourien välissä ja reunoilla on vähän inhimillisempi rosojää siten että kengät saa jonkinlaisen pidon. Olen jo viisi talvea harkinnut liukuesteiden hankkimista kenkiini, josko tänä talvena saisin sen aikaan.

Väsyttää mutta toisaalta pitäisi hiukan siivota. Eini lienee tänään tulossa nuorimmaisensa kanssa. Jos pikkutirsat ja sitten imuria ulkoiluttamaan.

Eikä tämä uutinen lohduta yhtään... Tuonkin vuoksi saattelen tytöt taksille. Tosin, minkäs mä susilaumalle mahtaisin ja tuskin tuo Petekään osaisi niitä vastaan taistella... Tai mistäs mä sen tiedän. Toivottavasti ei tarvitse ottaa selvääkään. Olisi kyllä sangen mukavaa jos taksi koukkaisi pihan kautta hakemassa nuo tytöt.