Mies on kiehunut kiukusta kun en ole saanut bändin vanhoja kotisivuja pois netistä. Olen yrittänyt mutta levytila on liian täynnä jotta mitään tapahtuisi. Olen ottanut palvelinpäälliköihin yhtyttä, että josko voitaisiin laajentaa levytilaamme seuraavalle tasolle (maksaa kympin enempi vuodessa) mutta sieltä ei ole kuulunut mitään. Lisäksi olen liian flunssainen jaksaakseni koko ajan käkkiä tässä koneella, melkein koko päivä on mennyt punkan pohjalla (onneksi poika on vielä noin pieni, niin homma onnistuu näinkin).

Toverisyyskuun eka kirje saapui tänään. Anteeksi parilleni, etten ole vielä saanut postitettua omaani. Ensiviikolla sitten tulee tämän ja ensiviikon kuoret!

880921.jpg
Kamerastani on akut latingissa, joten piti ottaa kännykällä huonoakin huonompi kuva. Nallepuh -kiiltokuvia, kangasmaalikyniä (? vai miksi noita pitäisi kutsua, käy myös paperille) kaksi lakupötköä jotka menevät tytöille ja kiva auringonkukkakortti.

Eilisestä unohdin mainita sen että kotimatkalla jouduimme jurnuuttamaan noin 5 kilometriä tällaisen perässä hurjaa noin 25-30 km/h vauhtia... Tuosta leikkuupöydästä oli liikenteenpuoleinen rengas tyhjä ja se alkoi savuamaan noin 3 kilsaa yhdistelmän perässä ajettuamme. Kamala katku!!! Mutta koska autoni on sen verta leveä, etten tuosta olisi ohi mahtunut, niin en edes yrittänyt (eikä yrittäneet muutkaan, oli sitten viisi autoakin jonossa...)

880922.jpg